Matkavakuutus kuuluu jokaiselle

kuva: izumiflowers
“Parempi olla matkavakuutus jota ei tarvitse, kuin tarvita matkavakuutusta jota ei ole” -Mr. Travel.
Matkavakuutuksella varaudutaan odottamattomaan. Tämän vuoksi matkavakuutuksen ostaminen on valitettavan usein liian myöhäistä, ennen kuin se tuntuu todella ajankohtaiselta. Esimerkiksi äkillisen, vakavan sairastumisen tai loukkaantumisen vaatimaa, varsin kallista, kotiinkuljetusta ei korvaa yleensä muu kuin matkavakuutus.
Riittääkö henkilövakuutus tai luottokortin matkavakuutus?
Henkilövakuutukset ovat yleensä voimassa kaikkialla, mutta nämä eivät turvaa matkustajaa samalla tavalla kuin matkavakuutus. Henkilövakuutuksessa voi olla esimerkiksi hoitokuluja koskevia euromääräisiä ylärajoja, joita matkavakuutuksessa ei yleensä ole.
Matkavakuutus sisältää normaalisti matkustajavakuutuksen ja matkatavaravakuutuksen. Näistä matkustajavakuutus korvaa sopimuksen mukaan esimerkiksi matkasairauden hoitokulut, ja matkatavaravakuutus varkaus- tai rikkoutumisvahinkoja. Matkavakuutukseen voi sisältyä muitakin ominaisuuksia, esimerkiksi päiväraha tai haittakorvaus. Näistä lisäominaisuuksista on sovittava erikseen vakuutusta ostettaessa. Matkavakuutuksen sisältö käy ilmi vakuutuskirjasta ja matkavakuutusehdoista.
Useisiin luottokortteihin sisältyy matkavakuutus. Tällaisen kortin omistavan kannattaa käyttää hetki vakuutukseen tutustumiseen, sillä vakuutus voi olla ulkomaisesta vakuutusyhtiöstä jolloin suomalaiset käytännöt eivät päde näihin matkavakuutuksiin. Esimerkiksi Nordea suosittelee matkustavaa henkilöä harkitsemaan kattavamman matkavakuutuksen ostamista matkan ajaksi.
Useat vakuutusyhtiöt ovat järjestäneet matkavakuutus-asiakkaiden hätätilanteiden varalta oman vahinkopäivystyksen, josta annetaan toimintaohjeita, hoidetaan lääkäri-yhteydet ja järjestetään kotiinkuljetus. Omien päivystysten ohella vakuutusyhtiöt toimivat yhdessä esimerkiksi EMA Groupin ja Kööpenhaminassa toimivan Sos Internationalin kanssa.
Matkavakuutuksen rajat
Matkavakuutuksen voi Suomessa yleensä saada vain vakituisesti maassa asuva henkilö. Myöntämiselle on olemassa myös esim. yläikärajoja. Jos matkavakuutus on jo olemassa, on hyvä tarkistaa onko vakuutusmäärä riittävä perheen kanssa matkustettaessa. Tietynikäiset lapset kuuluvat usein vanhempiensa matkavakuutuksen piiriin. Eräillä yhtiöillä matkavakuutuksen piiriin kuuluvat myös lastenlapset. Lasten ikärajat vaihtelevat vakuutusyhtiöittäin. Matkavakuutuksissa on voimassaoloalue, joka on erilainen eri vakuutusyhtiöissä.
Kannattaa miettiä minkälaista vakuutusta tarvitset: matkakohtainen matkavakuutus on voimassa matkan keston ajan, jatkuva matkavakuutus on voimassa vuoden kerrallaan. Näistä jatkuva matkavakuutus on yleensä edullisin vaihtoehto hiemankaan enemmän matkustavalle.
Eurooppalainen kallein, If ja Tapiola edullisimpia
Matkavakuutusten korvaussummissa ja vakuutusten hinnoissa on huomattavia eroja, kuten alla olevasta taulukosta käy ilmi. Hintaerot voivat olla erilaiset jatkuvassa matkavakuutuksessa, suositeltavaa on verrata hintoja eri yhtiöistä ennen ostoa.
| Kertavakuutus 9 päivän matkalle | ||||
|---|---|---|---|---|
| Vakuutusyhtiö | hinta euroa | korvaus tavaroista | korvaus kuolemasta ja pysyvästä haitasta | |
| Eurooppalainen | 74 | 900 | 30 000 | |
| Fennia | 58 | 1 000 | 10 000 | |
| Gouda | 52 | 700 | 10 000-20 000 | |
| If | 44-48 | 1 000/omavastuu 100 | 40 000-50 000 | |
| Lähivakuutus | 69 | 800 | 50 000 | |
| Turva | 64 | 1 000 | 50 000 | |
| Tapiola | 40 | 900 | 30 000* | |
| *Oma etu -ohjelmassa Lähde: Suomen Rahatieto 11.2.2009 |
||||
Rahan arvoisia matkavakuutus-vinkkejä
Matkustajavakuutusehdot rajaavat useita urheilulajeja pois vakuutuksen piiristä. Lue lista näistä lajeista huolella ennen lajin harrastamista matkalla.
Ota aina mukaasi matkavakuutuskirja tai -kortti. Esittämällä jomman kumman voit yleisimmissä lomakohteissa saada vakuutuksesta korvattavat lääkäripalvelut käyttämättä ollenkaan omaa rahaa.
Loman pilalle meneminen itsessään ei yleensä riitä täyttämään matkavakuutuksen ehtoja. Jos sen sijaan loma on tapahtuman vuoksi keskeytettävä, voi se tulla korvattavaksi.
Korvauksilla ei ole euromääräistä kattoa, mutta aikaraja on. Vakuutusyhtiöstä riippuen matkasairauden hoitokuluja maksetaan 90-120 päivää hoidon alkamisesta.
Kun matkustat EU- ta ETA-alueella, pidä mukanasi myös eurooppalainen sairaanhoitokortti. Tällä osoitat oikeutesi perusterveydenhuoltoon. Muista kuitenkin, ettei tämä kata esimerkiksi kotiinkuljetusta tai lääkkeiden/hoitojen omavastuita.
Pidä mukanasi matkavakuutusopas, josta löytyvät vakuutusyhtiösi yhteistyölääkäreiden tiedot sekä vakuutusyhtiön yhteysnumerot hätätilanteiden varalta.
Mistä ja milloin matkavakuutus on ostettava
Kuluttajavirasto suosittelee matkavakuutuksen ottamista matkaa varattaessa tai viimeistään kolme päivää ennen lähtöä.
Matkavakuutuksen tilaaminen Internetistä on yksinkertaista. Jotkut vakuutusyhtiö, esimerkiksi If, antavat matkavakuutukselleen alennuksen internetistä tilattaessa. Matkavakuutus-palveluita tarjoavat Suomessa: